Juureni

Sydämen Avaamo <3

Olen aloittamassa uuden tien. Tien, joka on tuntematon. Mikään ei ole itsestään selvää, vaan kaikki on uuden löytämistä ja sekä epävarmuudessa olemista. Joko nyt olen saanut riittävästi elettyä elämää jakaakseni omia ajatuksiani, tunteitani ja sieluni kirkkautta jollekin tuntemattomalle kanssakulkijalle? 

Oma tieni on ollut tähän päivään saakka täynnä epävarmuutta itsestäni, omasta voimastani ja siitä mitä minun tulee ilmentää olemassa olollani... pieniä juttuja... vai ovatko sittenkään? Viimeisen vuoden aikana olen kyseenalaistanut monia asioita itsessäni. Olenko toiminut omaksi parhaakseni, vai muiden? Olenko saanut elämässäni kuljettua sen matkan mikä on ollut tarkoitettu tähän hetkeen? Onko olemassa jokin elämän tehtävä, joka minua odottaa ja en itse sitä tiedä?

Kysymyksiä kysymyksen perään ja kaikki vailla oikeaa vastausta. 
  
Onko olemassa oikeaa vastausta?
Minun ollessa kyseessä on monia vastauksia, jokaisella oma tiensä ja lopultakin yksi päämäärä: Elää omaa elämääni, itselleni ja vain sydämestä käsin. Tämä tuntuu ainoalta oikealta minulle. Tulen kirjoittamaan omista kokemuksistani, juuristani ja oivalluksistani. Kaikki kirjoittamani on minua itseäni, suurella sydämellä teille kaikille. Minulla on onni saada elää perheessä mieheni ja kolmen lapseni kanssa. Kaikki perheen jäsenemme ovat juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan :) myös koiramme Onni. Opin jokaiselta jotain joka ikinen päivä ja kasvamme yhdessä opiskellen elämää.


Juureni
Minun tarinani on alkanut pienestä pohjalaisesta kylästä n. 40 vuotta sitten. Synnyin esikoisena maanviljelijä perheeseen. Ollessani vajaan vuoden ikäinen kotitalomme paloi ja minut saatiin pelastettua liekeistä vahingoittumattomana isäni neuvokkuuden ansiosta. Koko tästä tapahtumasta ei puhuttu lapsuudessani lainkaan, sillä se oli vanhempiini voimakkaasti vaikuttanut kokemus. Menettää juuri saatu oma koti ja saada pelastettua lapsi. Kukapa siitä haluaisi puhua, varsinkaan lapselle. Elämä jatkui, koti remontoitiin ja syntyi lisää lapsia. Kaikkiaan neljä, minä vanhimpana. Olin vilkas, utelias ja hieman ilkikurinenkin. Omasin myös hyvän mielikuvituksen. Olin pelokas pimeässä ja rohkea valossa :)

Muistan muutamia hetkiä lapsuudestani, jolloin olen nähnyt lohikäärmeen, demonin, puun auran ja poistunut kehostani. Varsinkin ruumiista poistumiskokemukset olivat pelottavia, muistan heränneeni itkien ja olleeni kauhuissani. Enhän tiennyt mitä tapahtuu. Onneksi minulla oli ihana mummuni Laura, jolla oli aina aikaa meille lapsille. Kiitos hänelle siitä!!! Mummu kuunteli juttujani ja sanoi: lue iltarukous nukkumaan mennessä, se pitää turvassa. Mummun kanssa juttelemmekin aina välillä, energia tasolla ja on se niin ihanaa :D

Turvallisessa ympäristössä oli helppo kasvaa, tosin osasin aina tarpeen tullen järjestää itseni kiipeliinkin. Pidin kiipeilystä ja korkeista paikoista. Viehätys johtui vapauden tunteesta, avarista maisemista sekä tietysti taivaasta. Korkealla olin lähempänä taivasta <3 

Koulun aloittaminen oli nuoren elämäni suurin ponnistus; kuka jaksaa istua sisällä tunnista toiseen, vaikka ulkona on paljon ihanaa tekemistä? Olin hidas oppimaan, koska en jaksanut keskittyä. Kuulin siitä monta kertaa opettajaltani: olet tyttö ja tytöt oppivat nopeasti sekä osaavat istua hiljaa... voi elämä! Vihasin lukemista ja varsinkin matematiikkaa. Välitunnit olivat koulussa parhainta, muun olisin voinut jättää väliin. Onneksi liikunnallisuuteni auttoi purkamaan epävarmuuttani, sillä huomasin olevani hyvä hiihdossa ja löysin siitä itselleni onnistumisen tunteita tuovan harrastuksen. Myös koulun käyntini helpottui liikunnan myötä, sain itsevarmuutta ja keinon purkaa levottomuutta kehostani.

Koko peruskoulun ajan harrastin hiihtoa, juoksua, suunnistusta, sauvarinnettä, pyöräilyä, vaeltamista, rullahiihtoa, kuntosalia jne. Mieluiten kuitenkin olin ulkona säällä kuin säällä. Tunsin itseni eläväksi rämpiessäni suolla, kahlatessani varvikossa ja hiihtäessäni koskemattomalla hangella.

MINÄ EN OLISI MINÄ ILMAN LUONTOA JA KAIKKEA SITÄ MITÄ SE EDUSTAA!!! 

Hangessa kulkija <3