Onko kaikki valmiina meille, kun astelemme omaa elämän polkuamme? Toiset olettavat niin olevan. Toiset uskovat niin olevan. Toiset haluavat niin olevan. Vielä on niitäkin, jotka pelkäävät niin olevan.
Me kaikki olemme täällä elämässä omaa elämäämme, juuri meille itsellemme parasta elämää. Kuinka moni meistä on kuitenkin eksyksissä omassa elämässään ja tuntee riittämättömyyttä, avuttomuutta, vihaa ja jopa suunnatonta pelkoa omaa elämäänsä kohtaan... Me olemme täällä oppimassa ja se on yksi suurimmista minun tajuntani räjäyttäneistä asioista omassa elämässäni ja toinen on se, että emme ole yksin. Meillä on kanssakulkijoita, niin näkymättömiä kuin näkyviäkin. Auttajia, opastajia ja kuuntelijoita on kaikkialla.
Omassa elämässäni on ollut sekä kevyttä oppia, että vähän rankempaakin. Olen kuitenkin loppujen lopuksi aina saanut olla omassa itsessäni ja se jos mikä on ihana asia. Omassa itsessäni olemisella tarkoitan sitä, että olen saanut säilyttää oman terveyteni sekä fyysisesti, että psyykkisesti ja jotenkin sisäinen vahvuuteni, rauhallisuuteni on kantanut minut vaikeiden hetkien ylitse.
Palataanpa hieman taaksepäin elämässäni. Olen aina ollut nopea päätöksissäni. Kuntohoitajaksi valmistumisen jälkeen hain hyvällä todistuksella opiskelemaan toimitaterapiaa AMK:on Ouluun. Pääsin heittämällä sisään, olin iloinen ja onnellinen. Kuitenkin jossain kaihersi epäilys olisiko tämä sittenkään minun juttuni. Mietin minulle harvinaiset pari päivää ja ilmoitin, etten ota opiskelupaikkaa vastaan. Olin rakastunut!!! En voinut lähteä minnekään kotipaikkakunnastani. Muutin viikon sisällä nykyisen mieheni, silloisen poikaystäväni kanssa yhteiseen asuntoon. Olin rahaton, vaan niin onnellinen! Hain töitä ja en niitä saanut. Menin yrittäjäkurssille ja perustin oman hieronta-alan yrityksen. Kaikki sujui hyvin ja kohta olin menossa naimisiin ihanan mieheni kanssa ja aloimme rakentaa yhteistä kotiamme. Vauhtia riitti ja olimme onnellisia jokaisena hetkenä. Muutimme uuteen kotiimme juhannusviikolla ja juhannuksena esikoisemme kastejuhla vietettiin uudessa ihanassa kodissamme läheisten ympäröimänä. Kaikki tämä tapahtui 2,5 vuoden aikana.Voin sanoa, että olin suunnattoman onnellinen.
Nuorena jaksaa, sanotaan. Niin minä jaksoinkin, tiettyyn pisteeseen saakka. Toisen lapsen synnyttyä oli harmaita ja synkkiä hetkiä. Kaksi pientä lasta, vastuu minulla suurimman osan aikaa kodista ja arjen pyörityksestä. Olin väsynyt, yksinäinen, vihainen ja tunsin epäonnistuneeni. Itkin öisin yksin sängyssäni ja mietin miten tämä voi olla tällaista. Mieheni oli paljon poissa kotoa ja minä tunsin syyllisyyttä siitä, että en jaksanut olla hyvä äiti ja vaimo. Minulla oli paljon hetkiä, jolloin ajattelin vain jättäväni kaiken... Rakkaus on kuitenkin ihmeellinen asia, sillä tiedostin myös sen, etten voisi elää ilman miestäni ja lapsiani. Lopullinen pelastus oli kuitenkin mieheni päätös vaihtaa työpaikkaa ja lähteä opiskelemaan uusi ammatti. Samaan aikaan minä kävin erilaisia lyhytkursseja ja sain määräaikaisen työpaikan hoitoalalla. Elämä asettui jälleen raiteilleen. Huomasin kaipaavani työtä, jossa sain olla "pätevä" ja osoittaa oman ammattitaitoni. Heittäydyin työmaailmaan liiaksikin ja kahden vuoden ajalta en juuri muista mitään sellaista, mistä voisin sanoa olleeni innostunut, onnellinen tai kokenut saaneeni onnistumisen kokemuksia, tein vain. Olin todella lähellä loppuun palamista, jota en tienkään silloin itse ymmärtänyt. Heräsin siinä vaiheessa, kun minulle tarjottiin eräänä päivänä vakituista työpaikkaa. Menin kotiin, tunsin ahdistusta ja epätoivoa ajatellessani työn vastaanottamista. Oli päätösten aika, jälleen. Seuraavana päivänä ilmoitin, etten ota tarjottua paikkaa vastaan. Oloni oli suunnattoman helpottunut ja tiesin tekeväni oikein.
Seuraavat kolme kuukautta sananmukaisesti keräsin voimia ja mietin, mitä tämä kaikki oikein merkitsee. Onneksi oli jooga :) ja ihana tunne siitä, että tämä on minulle juuri nyt se mitä tarvitsen. Kolmen kuukauden jälkeen olin kypsä tekemään päätöksen, siitä mitä teen. Herätin henkiin yritykseni ja lähdin opiskelemaan joogaohjaajaksi. Mieheni tuki täysin päätöksiäni ja seuraavat kaksi vuotta hoiti opiskelujeni ajan kotiamme ja lapsiamme todella paljon. Ensimmäinen kotoa pois vietetty viikonloppu oli rankka. En luottanut siihen, että mieheni selviytyisi kotona lasten kanssa. Syytin itsenäni ajatuksistani ja soitin miehelleni puheluita, joissa kyselin olinko ihan tyhmä ja olihan kaikki hyvin. Viikon poissaolon jälkeen totesin olevani valmis luottamaan itseeni ja siihen, että kotona pärjätään ilman minuakin. Elämä opettaa :) et voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, sillä se hajottaa ja tuo kaaosta molempiin paikkoihin. Ole täysillä siellä missä kulloinkin olet. Ole läsnä täydestä sydämestä!!!
Minun elämäni on etsimistä ja löytämistä, erehtymistä ja oppimista :) Olen ollut yrittäjänä nyt jo yli 10 vuotta. Olen oppinut sen, että mikään ei ole väärin tai oikein, kaikki vain on ja sinä itse päätät mitä tekemäsi jättää jälkeen. Olen perustanut joogaklubin ja suunnitellut suuria, ideoinut vaikka ja mitä. Loppujen lopuksi jouduin luopumaan unelmastani omasta joogasalista, sillä yksin monen tunnin ohjaaminen on sula mahdottomuus, varsinkin jos on perhettä :) jaksoin kaksi vuotta hyvin ja sitten tuli stoppi. Olen erittäin hyvä kyllästymään ja kärsivällisyyteni on rajallinen. Olen kaikki mulle heti tänne-tyyppiä ja kaikki tämä unelman eteen tehty työ näytti valuvan hukkaan ja katoavan kuin pisara mereen. Onneksi on muitakin mahdollisuuksia ja ne on vain löydettävä. Luopumalla joogasalistani, sain tilalle työyhteisön, työkaverit, innostavia ohjauksia erilaisessa ympäristössä: Suomen suosituimmassa kesämatkailukeskuksessa :) eli en voi valittaa!!! Tässä linkki työpaikaani: http://www.kalajokiresort.fi/
Kommentit
Lähetä kommentti