Nyt on
aika alkaa purkamaan viimeisen reilun puolen vuoden matkaani omassa
itsessäni. Olen ollut mahtavassa koulutuksessa mukana ja saanut tutustua
hienoihin kanssa opiskelijoihin sekä oppia paljon lisää hyvinvoinnista
:) Tässä yksi minulle suuria oivalluksia tuonut harjoitusmerkintä tämän
Hyvinvointivalmentaja koulutuksen aikana.
Tunnepäiväkirja
on todellakin vienyt minut tunteiden syövereihin ja syvälle. Olen huomannut
olevani todellakin syvästi tunteva ihminen ja herkkä. Herkkyyden olen pyrkinyt
viimeisen 2 vuoden aikana tukahduttamaan mahdollisimman paljon.
Tukahduttamista
on ollut aiemminkin, vaan viimeiset 2 vuotta ovat olleet pahimmat.
Tunneviikonloppu lähipäivillä ja tämä tunnepäiväkirja sekä kehotarkkailu ovat
laittaneet minut asian äärelle. Olen pohtinut ja ollut pohtimatta, vaan aina
olen huomannut yhä selvemmin kuinka mieli haluaa selitellä asioita ja minun
mieleni on siinä aivan mieletön mestari. Minun on helppo selittää, tulkita
tunteitani ja reaktioitani. Näen seuraukset ja jopa tiedän ne ennalta, vaan
miten toimin? Tukahdutan ne yleensä armottomasti!
Uskottelen; Olen vahva, joten
kestän mitä vain ihan hiljaa. En kerro muille tunteistani, vaan odotan niin
kovasti, että joku huomaisi, että minullakin on tunteet ja antaisi minulle
luvan tuntea näkyvästi ulospäin. Patoan kaikkea itseeni ja sitten räjähdän ihan
mitättömästä syystä! Tämä tapahtuu kotona ja koskaan en pyydä anteeksi
sanoilla, vaan teoilla. Laitan ruokaa, siivoan ja olen lähellä. Olen huomannut,
että puhuminen omista tunteista on todellakin hankalaa.
Aiemmin
käytin tunteiden käsittelyyn enimmäkseen liikkumista ja nykyään syömistä. Voin
syödä tyydyttyneeseen tunteeseen tai tyydyttymättömään. Syön ollessani iloinen
tai vihainen, ärsyyntynyt tai tyytyväinen. Palkitsen itseäni kaikilla herkuilla
ja olen ansainnut syötävää olemalla reipas! Stressaavimpia tilanteita minulle
ovat raha-asiat ja lapset sekä oma itseni eli omat pelkoni; riittämättömyys,
turhautuminen, kyllästyminen, viha, itsesyytökset ja oman itsen halveksunta.
Oikeastaan olen aika järkyttynyt tästä kaikesta! Olen itsetuhoinen ja tuotan
itselleni kärsimystä tietoisestikin. Tietoisesti sillä tavalla, että huomaan
oman käytökseni, tapani ja toimintani.
Tiedän mitä voisin tehdä toisin ja
teenkin, vaan ihan liian harvoin. Tästä syystä pelkoni ovat yhä minussa ja nyt
on aika hyväksyä ne. Ne ovat osa minua ja keskeneräisyyttäni. Kuitenkin ne ovat
pohjimmiltaan pelkoa rakkautta kohtaan ja pelkoa elämää kohtaan.
En tiedä
onko tässä järkeä, vaan minulle siinä on selvä viesti! Edelleen kiitollisuus
itseä kohtaan, armollisuus ja rakkaus ovat ne keskeisimmät tietoisuudessani
olevat voimavarat. Minä olen se, joka johtaa tätä kaikkea ja minä olen minä
tunteistani huolimatta ja juuri niiden vuoksi!
Kehotarkkailun
osalta olen huomannut olevani edelleen tiukasti kiinni lantiossa ja
rintakehässä. Lantiossa asuu perusturvallisuus ja niihin liittyvät pelot.
Rintakehässä on läheisyys ja rakkaus itseä kohtaan sekä rakkaus elämää kohtaa.
Kuten edellä jo kirjoitin olen kehollisesti herkkä ja tunteet sekä kehon
reaktiot kulkevat käsi kädessä. Tämä on niin todellista minulle!
Turvallisuus
ja pelot asuvat minun lantiossani, kun olen stressaantunut ja epävarma lantioni
on tukossa, vatsa ei toimi ja lonkat jumittuvat. Joogatessa sen huomaan
erittäin selvästi. Seison ja jännitän koko ajan lantion aluetta, makuulla sama
juttu ja nukkuessakaan en rentoudu täysin. Olen valmiina taistelemaan omasta
paikastani koko ajan kaikkina vuorokauden aikoina ja odotan, että joku huomaa
kuinka peloissani olen. Olen uhattuna ja joku voi huomata heikkouteni.
Valmistaudun puolustautumaan ja seison jalat tiukasti maassa. Polvia myöten
maassa ja kahlaan eteenpäin omissa murheissani ja peloissani! Onneksi olen
joogannut ja tiedostan nämä asiat. Saan paljon voimaa omasta harjoituksestani
ja meditaatiosta, vaan vielä on matkaa.
Hyväksyn sen
osaltaan ja toisinaan en. Tämä ahdistus johtaa arvottomuuden tunteeseen, joka
painaa rintakehääni ja ahdistaa sydäntäni. Arvottomuus on minulla sidoksissa
rakkauteen ja rakastettavuuteen. Jokaisella kerralla, kun meditoin sydämen
aluetta tai teen keho tarkkailua rintakehän kohdalla itken! Itku on tyrskintää
ja aiemmin huutoitkua, nykyisellään kuitenkin jo hillitympää ja voin avautua
tunteelle hyväksyvästi.
Ihmeellistä huomata kuinka tunnen omat rajani ja
kuitenkin pakotan itseni menemään ylitse rajoistani. Miellyttämisen haluni ja
rakkauden tarpeeni ovat ajaneet minut uupumuksen partaalle. Olen hyväksytty
vain olemalla kiltti, sydämellinen ja rakastettava sekä auttavainen. Aiemmin
kärsin paljon rytmihäiriöistä ja viimeistään silloin osasin hidastaa kunnolla!
Nyt tämä kaikki läsnäolo ja mielen alueen ohjailun tiedostaminen on todellakin
laittanut minut hidastamaan.
Samoin
käteni, jotka ovat todellakin saaneet huomiotani kehotarkkailun aikana. Minulla
on kädet! Kädet, jotka osaavat muutakin kuin hieroa :) Käteni ovat arvokkaat ja pystyvät,
rakastettavat ja niin hellät nykyisin. Käteni eivät halua enää tehdä mitään
vahvasti, vaan hellästi ja tietoisesti. Taikinan vaivaaminen on minulle
nykyisin niin ihanaa, näen miten saan muovata muutakin kuin lihaksia. Kutominen
ja pontson valmiiksi saaminen oli huippu juttu! Kirjoittaminen on nyt ilmaisun
ja tunteiden purkamisen keino. Käteni ovat sydämeni jatke <3
Kommentit
Lähetä kommentti