Tunnepäiväkirja ja kehotarkkailu

Nyt on aika alkaa purkamaan viimeisen reilun puolen vuoden matkaani omassa itsessäni. Olen ollut mahtavassa koulutuksessa mukana ja saanut tutustua hienoihin kanssa opiskelijoihin sekä oppia paljon lisää hyvinvoinnista :) Tässä yksi minulle suuria oivalluksia tuonut harjoitusmerkintä tämän Hyvinvointivalmentaja koulutuksen aikana. 

Tunnepäiväkirja on todellakin vienyt minut tunteiden syövereihin ja syvälle. Olen huomannut olevani todellakin syvästi tunteva ihminen ja herkkä. Herkkyyden olen pyrkinyt viimeisen 2 vuoden aikana tukahduttamaan mahdollisimman paljon. 
Tukahduttamista on ollut aiemminkin, vaan viimeiset 2 vuotta ovat olleet pahimmat. 

Tunneviikonloppu lähipäivillä ja tämä tunnepäiväkirja sekä kehotarkkailu ovat laittaneet minut asian äärelle. Olen pohtinut ja ollut pohtimatta, vaan aina olen huomannut yhä selvemmin kuinka mieli haluaa selitellä asioita ja minun mieleni on siinä aivan mieletön mestari. Minun on helppo selittää, tulkita tunteitani ja reaktioitani. Näen seuraukset ja jopa tiedän ne ennalta, vaan miten toimin? Tukahdutan ne yleensä armottomasti! 

Uskottelen; Olen vahva, joten kestän mitä vain ihan hiljaa. En kerro muille tunteistani, vaan odotan niin kovasti, että joku huomaisi, että minullakin on tunteet ja antaisi minulle luvan tuntea näkyvästi ulospäin. Patoan kaikkea itseeni ja sitten räjähdän ihan mitättömästä syystä! Tämä tapahtuu kotona ja koskaan en pyydä anteeksi sanoilla, vaan teoilla. Laitan ruokaa, siivoan ja olen lähellä. Olen huomannut, että puhuminen omista tunteista on todellakin hankalaa.


Aiemmin käytin tunteiden käsittelyyn enimmäkseen liikkumista ja nykyään syömistä. Voin syödä tyydyttyneeseen tunteeseen tai tyydyttymättömään. Syön ollessani iloinen tai vihainen, ärsyyntynyt tai tyytyväinen. Palkitsen itseäni kaikilla herkuilla ja olen ansainnut syötävää olemalla reipas! Stressaavimpia tilanteita minulle ovat raha-asiat ja lapset sekä oma itseni eli omat pelkoni; riittämättömyys, turhautuminen, kyllästyminen, viha, itsesyytökset ja oman itsen halveksunta. Oikeastaan olen aika järkyttynyt tästä kaikesta! Olen itsetuhoinen ja tuotan itselleni kärsimystä tietoisestikin. Tietoisesti sillä tavalla, että huomaan oman käytökseni, tapani ja toimintani. 

Tiedän mitä voisin tehdä toisin ja teenkin, vaan ihan liian harvoin. Tästä syystä pelkoni ovat yhä minussa ja nyt on aika hyväksyä ne. Ne ovat osa minua ja keskeneräisyyttäni. Kuitenkin ne ovat pohjimmiltaan pelkoa rakkautta kohtaan ja pelkoa elämää kohtaan.

En tiedä onko tässä järkeä, vaan minulle siinä on selvä viesti! Edelleen kiitollisuus itseä kohtaan, armollisuus ja rakkaus ovat ne keskeisimmät tietoisuudessani olevat voimavarat. Minä olen se, joka johtaa tätä kaikkea ja minä olen minä tunteistani huolimatta ja juuri niiden vuoksi!



Kehotarkkailun osalta olen huomannut olevani edelleen tiukasti kiinni lantiossa ja rintakehässä. Lantiossa asuu perusturvallisuus ja niihin liittyvät pelot. Rintakehässä on läheisyys ja rakkaus itseä kohtaan sekä rakkaus elämää kohtaa. Kuten edellä jo kirjoitin olen kehollisesti herkkä ja tunteet sekä kehon reaktiot kulkevat käsi kädessä. Tämä on niin todellista minulle! 


Turvallisuus ja pelot asuvat minun lantiossani, kun olen stressaantunut ja epävarma lantioni on tukossa, vatsa ei toimi ja lonkat jumittuvat. Joogatessa sen huomaan erittäin selvästi. Seison ja jännitän koko ajan lantion aluetta, makuulla sama juttu ja nukkuessakaan en rentoudu täysin. Olen valmiina taistelemaan omasta paikastani koko ajan kaikkina vuorokauden aikoina ja odotan, että joku huomaa kuinka peloissani olen. Olen uhattuna ja joku voi huomata heikkouteni. Valmistaudun puolustautumaan ja seison jalat tiukasti maassa. Polvia myöten maassa ja kahlaan eteenpäin omissa murheissani ja peloissani! Onneksi olen joogannut ja tiedostan nämä asiat. Saan paljon voimaa omasta harjoituksestani ja meditaatiosta, vaan vielä on matkaa.



Hyväksyn sen osaltaan ja toisinaan en. Tämä ahdistus johtaa arvottomuuden tunteeseen, joka painaa rintakehääni ja ahdistaa sydäntäni. Arvottomuus on minulla sidoksissa rakkauteen ja rakastettavuuteen. Jokaisella kerralla, kun meditoin sydämen aluetta tai teen keho tarkkailua rintakehän kohdalla itken! Itku on tyrskintää ja aiemmin huutoitkua, nykyisellään kuitenkin jo hillitympää ja voin avautua tunteelle hyväksyvästi. 

Ihmeellistä huomata kuinka tunnen omat rajani ja kuitenkin pakotan itseni menemään ylitse rajoistani. Miellyttämisen haluni ja rakkauden tarpeeni ovat ajaneet minut uupumuksen partaalle. Olen hyväksytty vain olemalla kiltti, sydämellinen ja rakastettava sekä auttavainen. Aiemmin kärsin paljon rytmihäiriöistä ja viimeistään silloin osasin hidastaa kunnolla! Nyt tämä kaikki läsnäolo ja mielen alueen ohjailun tiedostaminen on todellakin laittanut minut hidastamaan. 


Samoin käteni, jotka ovat todellakin saaneet huomiotani kehotarkkailun aikana. Minulla on kädet! Kädet, jotka osaavat muutakin kuin hieroa :) Käteni ovat arvokkaat ja pystyvät, rakastettavat ja niin hellät nykyisin. Käteni eivät halua enää tehdä mitään vahvasti, vaan hellästi ja tietoisesti. Taikinan vaivaaminen on minulle nykyisin niin ihanaa, näen miten saan muovata muutakin kuin lihaksia. Kutominen ja pontson valmiiksi saaminen oli huippu juttu! Kirjoittaminen on nyt ilmaisun ja tunteiden purkamisen keino. Käteni ovat sydämeni jatke <3

Kommentit