Mitä tehdä kun tuntuu siltä, että mikään ei toimi? Mitään ei liiku missään; kehossa, mielessä tai hengityksessä? Miltä tuntuu kun pysähtynyt tila vain jatkuu, jatkuu, jatkuu...
On mielenkiintoista huomata kuinka pysähtynyt tila saa todella mielenkin uuvuksiin :D Minun pysähtynyt olotilani on nyt saanut jatkua 1,5-2kk. Aluksi kaikki on yhtä sumua, siis sillä tavalla, että ajatukset pyörii ja tietää saaneensa jotain päätökseen, jokin aika on nyt tullut tiensä päähän. En vain tiedä mikä aika ja milloin/miten se on todellisuudessani päättynyt...
Olen lukenut pysähtyneestä ajasta, tilasta, jossa vain kaikki on ja mikään ei liiku mihinkään. Minulla liikkuu!!! nimittäin tunteet :D Tämä aiheuttaa sen, että olen melkoisessa tunnelingossa koko ajan. Hereillä ja nukkuessa. Ilosta ahdistukseen, onnesta suunnattomaan ketutukseen. Kuitenkin havaitsen, että tunteiden ailahdellessa laidasta laitaan, mikään ei kuitenkaan muutu silmin nähtävästi, sisäisyyteni kuitenkin elää omaa elämäänsä koko ajan.
Kuulostaa " kriipiltä" ja sitä se välillä onkin, sopivalla tavalla, jos ja kun sille antautuu. Vesalan uuden levyn myötä tuo "kriippi" sanana on resonoinut minussa voimallisella tavalla. "Mitä diipimpää sitä kriipimpää" :) tässä on vinha perä, sillä mitä syvemmälle kaivautuu omaan pysähtyneeseen olotilaan sitä pelottavammaksi se käy. On vain uskallettava olla paikalla, luotettava siihen, että tästä todallakin seuraa minulle jotain oikeaa, jotain sellaista mikä avaa solmut, kuorii kerrokset ja vapauttaa jonkin uuden osan minusta täyteen kukoistukseen.
minä, minä, minä, minä ja mun tunteet
minä, minä, minä, minä ja mun tunteet
minä, minä, entä minä ja mun tunteet
yksi ruumis ja yhdet aivot
miljardeista samankaltaisista
jotka miettii mitä söis
ja puhuu rahasta
ajattelee sitä
heti kun mä oon ollu telkkarissa
sä alat tekstailla
jos haluut vallottaa radiokanavan
tai edes hetkeks Loimaan
mitään apokalyptista ei kannata panna soimaan
kuulijakunta nahistuu mitä enemmän ne ahistuu
poppi jaksaa jauhaa samaa mitä eilenkin ostettiin
mut huominen oli jo eilen
ylihuominenkin on jo syöty
huraa unohtamisen hyöty
mitä diipimpää sitä kriipimpää
rakkaus ja maailmanloppu x 4
maailmanloppu on ainoa asia josta osaisin laulaa
mutta rakkaus myy
ja siinä on monen laulun syntysyy
maailmanloppu on ainut asia johon todella luotan
jossei rakkaus tuu niin jotenkin siihen kaikki samaistuu
aa-a-aaa maailmanloppuun on mulla kiihkeä suhde
aa-a-aaa rakkaus myy ja se on niin monen laulun syy
(Vesala: Rakkaus ja maailmanloppu)
Kaikki hidastuu ympärilläni. Jos saan puhelun menee hetken aikaa, kun sisäistän kuka soittaa, mitä asiaa hänellä on. Luen kirjaa ja en kuitenkaan ymmärrä mitä luen. Katson televisiota ja en kuitenkaan katso. Uusien ihmisten/kontaktien luominen on jotenkin puuromaisen hidasta. Olen nyt saanut oppia uuden tavan vastata tiedusteluihin koskien omaa työtäni. Nyt yhä useammin vastaan näin: palaan asiaan viimeistään viikon kuluttua. Saan aikaa kuulostella onko tämä juuri sitä mikä resonoi minussa, sisälläni. Olen täydellisesti kääntynyt sisälle päin.
Pysähtynyt olotila on itserakkauteni, itsemyötätuntoni ja itsetuntemukseni herättelyä. Tähän liittyy häpeää, itsesyytöksiä, saamattomuuden ja arvottomuuden tunnetta. Todallakin!!! Kriippiä on ja diippiä... Kun tämä kaikki on yhtä aikaista huomaa olevansa välillä äärimmäisen rakkaudellinen ja toisena ääripäänä todella vihainen kaikella, ihan kaikelle! Maailman loppu tuntuu tässä tilanteessa juuri sopivalta katkaisulta omaan kärsimykseen...
Kuitenkin ollessani pysähtyneenä, sisälläni ja antaessani tunteilleni tilaa koen olevani elossa, supermahtavasti elossa! Pysähtynyt olotila on myös sitä, että mikään mitä olen ennen pysähtymistä suunnitellut, ei vain toteudu, lähde liikkeelle. Huomaan kaiken vain olevan tässä ja nyt. Kaikesta aiemmin suunnitelusta tulee vaikeaa, energiaa vievää ja ne tuntuvat riippakiviltä kaulassa. Parasta mitä tässä olotilassa voin itselleni suoda/tehdä on vain annettava olla. Hengitän, olen läsnä, teen juuri sen mitä hetki tuo tullessaan, fiiliksen pohjalta. Suomatta ajatustakaan edes sille, mikä tuntuisi loogiselta, mitä olen ennen tehnyt. Annan vain olla ja se riittää. Uskomatonta kyllä, se riittää!
Huomaan uuden alun olevan aivan tässä, tässä ja nyt. Jokainen hengitys on uusi alku, jokainen liike kehossani on uusi alku ja jokainen rutiineista poikkeaminen on uusi alku. Opettelen nauttimaan siitä, että minulla on tämä hetki tässä ja nyt. Tulevasta en tiedä, eilinen oli jo...Tarvitsen omaa aikaa, omaa tilaa ja omaa rauhaa. Yksinolo on parasta aikaa tällä hetkellä, useasti päivässä, omassa hiljaisuudessa. Erakkous ajatuksena tuntuu nyt niin hyvältä, toisaalta saman henkisten ihmisten seuraa suorastaan janoaa :) Kuten edellä mainitsin minulla on tuntemuksia, tunteita äärilaidasta toiseen jokaisessa hetkessä.
Pysähtynyt olotila havahduttaa huomaamaan mikä on minulle tärkeää, mistä kannattaa pitää kiinni ja mistä voi luopua. Pysähtynyt olotila on muutosta minussa itsessäni, omien rajojen uudelleen arviointia ja oman olemukseni muuntumista joksikin uudeksi. Muutos pelottaa ja samalla kiehtoo. Muutos on hyväksi minulle ja maailmalle. Tietynlainen maailman loppu itselleni ja rakentamalleni maailman kuvalle.
Kriippiterkuin: Mari :)
On mielenkiintoista huomata kuinka pysähtynyt tila saa todella mielenkin uuvuksiin :D Minun pysähtynyt olotilani on nyt saanut jatkua 1,5-2kk. Aluksi kaikki on yhtä sumua, siis sillä tavalla, että ajatukset pyörii ja tietää saaneensa jotain päätökseen, jokin aika on nyt tullut tiensä päähän. En vain tiedä mikä aika ja milloin/miten se on todellisuudessani päättynyt...
Olen lukenut pysähtyneestä ajasta, tilasta, jossa vain kaikki on ja mikään ei liiku mihinkään. Minulla liikkuu!!! nimittäin tunteet :D Tämä aiheuttaa sen, että olen melkoisessa tunnelingossa koko ajan. Hereillä ja nukkuessa. Ilosta ahdistukseen, onnesta suunnattomaan ketutukseen. Kuitenkin havaitsen, että tunteiden ailahdellessa laidasta laitaan, mikään ei kuitenkaan muutu silmin nähtävästi, sisäisyyteni kuitenkin elää omaa elämäänsä koko ajan.
Kuulostaa " kriipiltä" ja sitä se välillä onkin, sopivalla tavalla, jos ja kun sille antautuu. Vesalan uuden levyn myötä tuo "kriippi" sanana on resonoinut minussa voimallisella tavalla. "Mitä diipimpää sitä kriipimpää" :) tässä on vinha perä, sillä mitä syvemmälle kaivautuu omaan pysähtyneeseen olotilaan sitä pelottavammaksi se käy. On vain uskallettava olla paikalla, luotettava siihen, että tästä todallakin seuraa minulle jotain oikeaa, jotain sellaista mikä avaa solmut, kuorii kerrokset ja vapauttaa jonkin uuden osan minusta täyteen kukoistukseen.
minä, minä, minä, minä ja mun tunteet
minä, minä, minä, minä ja mun tunteet
minä, minä, entä minä ja mun tunteet
yksi ruumis ja yhdet aivot
miljardeista samankaltaisista
jotka miettii mitä söis
ja puhuu rahasta
ajattelee sitä
heti kun mä oon ollu telkkarissa
sä alat tekstailla
jos haluut vallottaa radiokanavan
tai edes hetkeks Loimaan
mitään apokalyptista ei kannata panna soimaan
kuulijakunta nahistuu mitä enemmän ne ahistuu
poppi jaksaa jauhaa samaa mitä eilenkin ostettiin
mut huominen oli jo eilen
ylihuominenkin on jo syöty
huraa unohtamisen hyöty
mitä diipimpää sitä kriipimpää
rakkaus ja maailmanloppu x 4
maailmanloppu on ainoa asia josta osaisin laulaa
mutta rakkaus myy
ja siinä on monen laulun syntysyy
maailmanloppu on ainut asia johon todella luotan
jossei rakkaus tuu niin jotenkin siihen kaikki samaistuu
aa-a-aaa maailmanloppuun on mulla kiihkeä suhde
aa-a-aaa rakkaus myy ja se on niin monen laulun syy
(Vesala: Rakkaus ja maailmanloppu)
Kaikki hidastuu ympärilläni. Jos saan puhelun menee hetken aikaa, kun sisäistän kuka soittaa, mitä asiaa hänellä on. Luen kirjaa ja en kuitenkaan ymmärrä mitä luen. Katson televisiota ja en kuitenkaan katso. Uusien ihmisten/kontaktien luominen on jotenkin puuromaisen hidasta. Olen nyt saanut oppia uuden tavan vastata tiedusteluihin koskien omaa työtäni. Nyt yhä useammin vastaan näin: palaan asiaan viimeistään viikon kuluttua. Saan aikaa kuulostella onko tämä juuri sitä mikä resonoi minussa, sisälläni. Olen täydellisesti kääntynyt sisälle päin.
Pysähtynyt olotila on itserakkauteni, itsemyötätuntoni ja itsetuntemukseni herättelyä. Tähän liittyy häpeää, itsesyytöksiä, saamattomuuden ja arvottomuuden tunnetta. Todallakin!!! Kriippiä on ja diippiä... Kun tämä kaikki on yhtä aikaista huomaa olevansa välillä äärimmäisen rakkaudellinen ja toisena ääripäänä todella vihainen kaikella, ihan kaikelle! Maailman loppu tuntuu tässä tilanteessa juuri sopivalta katkaisulta omaan kärsimykseen...
Kuitenkin ollessani pysähtyneenä, sisälläni ja antaessani tunteilleni tilaa koen olevani elossa, supermahtavasti elossa! Pysähtynyt olotila on myös sitä, että mikään mitä olen ennen pysähtymistä suunnitellut, ei vain toteudu, lähde liikkeelle. Huomaan kaiken vain olevan tässä ja nyt. Kaikesta aiemmin suunnitelusta tulee vaikeaa, energiaa vievää ja ne tuntuvat riippakiviltä kaulassa. Parasta mitä tässä olotilassa voin itselleni suoda/tehdä on vain annettava olla. Hengitän, olen läsnä, teen juuri sen mitä hetki tuo tullessaan, fiiliksen pohjalta. Suomatta ajatustakaan edes sille, mikä tuntuisi loogiselta, mitä olen ennen tehnyt. Annan vain olla ja se riittää. Uskomatonta kyllä, se riittää!
Huomaan uuden alun olevan aivan tässä, tässä ja nyt. Jokainen hengitys on uusi alku, jokainen liike kehossani on uusi alku ja jokainen rutiineista poikkeaminen on uusi alku. Opettelen nauttimaan siitä, että minulla on tämä hetki tässä ja nyt. Tulevasta en tiedä, eilinen oli jo...Tarvitsen omaa aikaa, omaa tilaa ja omaa rauhaa. Yksinolo on parasta aikaa tällä hetkellä, useasti päivässä, omassa hiljaisuudessa. Erakkous ajatuksena tuntuu nyt niin hyvältä, toisaalta saman henkisten ihmisten seuraa suorastaan janoaa :) Kuten edellä mainitsin minulla on tuntemuksia, tunteita äärilaidasta toiseen jokaisessa hetkessä.
Pysähtynyt olotila havahduttaa huomaamaan mikä on minulle tärkeää, mistä kannattaa pitää kiinni ja mistä voi luopua. Pysähtynyt olotila on muutosta minussa itsessäni, omien rajojen uudelleen arviointia ja oman olemukseni muuntumista joksikin uudeksi. Muutos pelottaa ja samalla kiehtoo. Muutos on hyväksi minulle ja maailmalle. Tietynlainen maailman loppu itselleni ja rakentamalleni maailman kuvalle.
Kriippiterkuin: Mari :)
Kommentit
Lähetä kommentti