Luottamus

Kuinka paljon varmistuksia, luottamuksen osoituksia tarvitset?

Olen itse huomannut tarvitsevani varmistuksen varmistuksia asioissa, teoissa ja ennen kaikkea päätöksissä, jotka tuovat muutoksia elämääni. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, vai vaikuttaako? Olemme energiaa ja kaikki ympärillämme on energiaa. Ajatuksillamme luomme koko ajan energiaa, samoin sanoillamme ja teoillamme. Olemme energeettisiä kaiken aikaa. Olimme sitten hereillä tai nukuimme. Luomisvoimamme on kaikkiaikainen ja jatkuva. Hauskaa, vai mitä?

Luomme päivittäin ja tunneittain jotain uutta tai parantelemme vanhaa. Olemme luojia suurella L-kirjaimella. Annamme itsellemme paljon ajattelemisen aihetta päivittäin kuuntelemalla radiota, lukemalla uutisia ja keskustelemalla erilaisten ihimisten kanssa. Me olemme vuorovaikutuksessa monilla tasoilla, kaikilla aisteilla sekä alitajunnan voimalla. Me havainnoimme ja vedämme johtopäätöksiä, sekunnin kymmenyksen osissa. Kaikki tapahtuu ilman, että ajattelemme sitä keskittyneesti.

Mitä kaikkea voisimmekaan tehdä, luoda ja saavuttaa luottamalla omiin aisteihimme päästämättä loogista ajattelua väliin. Minä olen itse huomannut intuition olevan suurena apuna erilaisissa tilanteissa. Intuitio antaa sinulle "tunteen" siitä, onko tämä aitoa vai jotain muuta. Kaikki mitä tarvitset intuition harjaannuttamiseen on avoimuus ja herkkyys. Avoin sydän ja sydämen sekä intuition yhdistäminen ovat todella tärkeitä luottamuksen luomiseen.

Annatko omalle intuitiollesi mahdollisuutta kehittyä, vai odotatko varmistuksen varmistusta, jota ei kuitenkaan tule? Varmistuksen odottaminen on hankalaa, jos et ole pyytänyt sitä. Pyytämättä jättäminen antaa meidän energioistamme negatiivisia viestejä, joita muut aistivat joko tiedostamattaan tai tietoisesti. Samat viestit vastaanottaa myös maailmankaikkeus. Pyyntö ja luottamus sen tapahtumiseen antaa tilaa maailmankaikkeudelle toimia ja vetää sinua kohti asioita, tekoja ja ihmisiä, jotka tuovat sinulle vastauksia kysymyksiisi ja aivan ehdottomasti apua jokaiseen päätökseesi.

Itse olen tämän asian kanssa painiskellut usein ja edelleen luottamus on minulle jotain muuta kuin luottamusta intuitioon, sillä yhteys pätkii edelleen.Varmistus on se mitä itsekin odotan :) ihanin asia on se, että varmistuksen saa usein todella nopeasti, täytyy ainoastaan olla "hereillä" eli odottaa odottamatonta. Odottamattoman odottaminen on läsnäoloa. Läsnäoloa on elää hetkessä, tietoisena ympäristöstä ja hengityksestä. Varmistusta voit myös pyytää enkeleiltä, henkioppailta ja elementaaleilta. Pyyntö voi olla rukous, ajatus tai kirjoitettu viesti. Tee pyyntö varmistuksesta täydestä sydämestä, nimeä se esim. höyhen, laulu, kirja tai lintu/eläin ja osoita se omaksi tuntemallesi korkeammalle voimalle ja Anna tapahtua!
Muista, että visualisoit myös asian, johon haluat varmistuksen kirkkaasti mieleesi ennen pyyntöä.

Tässä kevään aikana olen monta kertaa painiskellut luottamuksen kanssa ja pyytänyt merkkejä. Pyynnöt ovat olleet varmistuksia, joita olen joko saanut ja huomannut tai sitten en :) henkimaailma on huumoria tulvillaan. Arjessa unohdan myös meditaation ja kanavoinnin voiman. Olen huomannut, että minut pysäytetään todella tehokkaasti, jos olen liian pitkään huolestunut jostain asiasta. Toukokuussa sain kirjoittaa huikean viestin itselleni juuri luottamuksesta ja tässä on teillekin kanavoimani tekstin aihetta sivuava meditaatio. Tämän meditaatio-ohjeen sain tätä blogitekstiä kirjoittaessani. Huikeaa johdatusta. Kiitos enkelit <3 

Meditaatio-ohje luottamuksen herättämiseen:

Luo itsellesi rauhallinen hetki. (Voit tehdä meditaation myös ulkona)
*Anna hengityksesi luonnollisesti syventyä ja rauhoittua.
*Kasvata tietoisesti jalkapohjistasi ja juurichakrastasi vahvat maadoitusjuuret Äiti maan sydämeen.   Kuvittele niiden kasvavan vahvoina ja pitkinä maapallon keskukseen saakka.
*Tunne energian virtaus päälaeltasi kehosi lävitse Äiti maahan ja juuriesi kautta kehosi lävitse päälaelta kohti universumia, jumalallista rakkautta.
*Tunne energian virtaus ylhäältä alas ja alhaalta ylös. Anna sen yhtyä sydänchakrassasi rintakehän keskellä.
*Keskity hetkisen aikaa otsachakraasi/kolmanteen silmään.
*Anna hengityksesi asettua tuohon energiakeskukseen ja tunne sen syke.
*Hengitä tietoisesti 5 syvää hengitystä energiakeskukseen ja anna viidennen uloshengityksen laskeutua sydänchakraan.
*Keskity nyt hetkisen aikaa sydänchakraasi/sydänkeskukseen.
*Anna hengityksesi asettua tuohon energiakeskukseen ja tunne sen syke.
*Hengitä tietoisesti 5 syvää hengitystä energiakeskukseen ja anna viidennen uloshengityksen kohota otsachakraasi.
*Olet luonut yhteyden näiden energiakeskusten/chakrojen välille. Viivy tässä tilassa itsellesi sopiva aika ja anna energian kohota sisäänhengityksellä sisäistä energiakanavaasi pitkin otsachakraan ja uloshengityksellä laske energia sydänchakraan.
*Lopuksi päätä meditaation kuljettamalla energia sisäänhengityksellä päälaelta ulos ylempien chakrojen kautta universaalin rakkauden lähteeseen ja uloshengityksellä tuo kultainen energia takaisin itseesi päälaelta ja kuljeta kehosi lävitse Äiti maan sydämeen.

*Kiitä alkulähdettä, maailmankaikkeutta, Äiti maata ja jumalallista itseäsi. <3 <3 <3
Kiitos, kiitos, kiitos!

Meditaatioon voit liittää haluamasi musiikin, jos se auttaa sinua keskittymään ja rauhoittumaan.

Nautinnollisia hetkiä sinulle <3 <3 <3 luota!!!










Kommentit